Onko pakko, jos ei tahdo? Pääministeri Juha Sipilän mukaan seuraavat kuusi pääasiallista keinoa kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi on tarkoitus toteuttaa pakottavalla lainsäädännöllä, joka astuu voimaan seuraavan työehtosopimuskauden alkaessa. Lailla säädettävät toimet ovat täsmällisiä ja tarkkarajaisia.
Nykyinen hallitus ja heidän edeltäjänsä ovat käyneet läpi aiheita, kuten pakkoruotsi ja kuntien pakkoliitokset, joissa sana pakko on tuonut suomalaisissa suuria isänmaallisia tunteita esille. Demokraattisessa yhteiskunnassa hallituspuolueiden ja eduskuntaryhmien ei pitäisi olla niin ehdottomia, vaan kuunnella sen työntekijöitä, keskusjärjestöjä ja ammattiliittoja.
Kun 1990-luvun markan devalvaation tapaisia toimia ei ole mahdollista toteuttaa yhteisvaluutta euron aikana, hallituksen tavoitteet toteutetaan sisäisen devalvaation avulla. Nykyisessä muodossaan sisäinen devalvaatio koskee työntekijöitä, joiden ostovoima alenee nykyisestä entisestään.
Kuusi pääasiallista keinoa kilpailukyvyn parantamiseksi ovat sunnuntaikorvauksen alennus sadasta prosentista 75 prosenttiin, arkipyhäkorvausten muuttaminen palkattomiksi vapaapäiviksi loppiaisen ja helatorstain osalta, julkisen sektorin lomien lyhentäminen ja sairausloman ensimmäisen päivän omavastuun siirtäminen työntekijälle. Lisäksi ylityökorvaukset puolitetaan, ja yksityisen sektorin sosiaaliturvamaksuja alennetaan 1,78 prosenttiyksiköllä nykyisestä 2,08 prosentista 0,3 prosenttiin vuoden 2017 alusta.
Hallitus kertoi muutoksista, joiden tarkoitus on kohentaa työntekijän muutosturvaa. Työnantajan on tarjottava irtisanottavalle työntekijälle työllistämistä edistävää valmennusta vähintään 20 työntekijän yrityksissä, ja valmennuksen arvon tulee vastata vähintään yrityksen keskimääräistä kuukausipalkkaa. Samoin työterveyshuollon palveluiden tulee olla irtisanottavan käytettävissä kuuden kuukauden ajan työsuhteen päätyttyä. Muutosturva on todella hyvä parannus työntekijälle, jota uhkaa irtisanoutuminen, mutta sillä itsessään ei ole suurta vaikutusta työntekijän uudelleentyöllistymiseen. Niin kauan kuin nykyisen mallin mukainen irtisanominen on mahdollista toteuttaa usein tuotannollisista ja taloudellisista syistä, on työnantajalla kissanpäivät edessään ja taloudelliset haasteet maksatetaan työntekijöiden selkänahoista.
Hallituksen 10 miljardin haasteessa on mainittu tavoitteet kilpailukyvyn parantamiseksi, joita ovat palkkamaltti, tuottavuuden parantaminen sekä kustannuskilpailukyvyn nostaminen viidellä prosentilla. Eräs ammattilliitto esitti laskelmassaan, että työnantajilta viedään 30 miljoonaa ja työntekijöiltä 2700 miljoonaa Juha Sipilän ”talkoissa”. Palkansaajat maksavat muutosturvan parannuksesta siis 90-kertaisen hinnan, joka nykyisessä taloustilanteessa kuulostaa todella absurdilta.
Hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin ja työllisten määrää 25 000 – 30 000 vuosittain nykyisellä kaudellaan. Velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen on määrä taittua vaalikauden loppuun mennessä, samoin velaksi eläminen lopetetaan vuoteen 2021 mennessä. Valtioneuvoston budjettineuvotteluiden lopputiedotteessa sanotaan valtionvelan määräksi 106 miljardia euroa vuoden 2016 lopussa. Valtionvelan arvioidaan kasvavan vuoteen 2019 mennessä noin 120 miljardiin euroon.
Hallitus toteuttaa 3600 miljoonan euron tulonsiirron yrityksille, mutta viime vuosilta ei voida todeta edes viivellä, että työnantajien kustannusten alennukset näkyisivät kotimaan työllisyystilanteessa. Pörssiyhtiöiden maksettavien osinkojen määrä on noussut viime vuosina, eli tuloksesta jaetaan suurempi osa osakkeenomistajille, vaikka investoinnit ja työllistyminen kestävän kehityksen kannalta vaatisivat toimenpiteitä.
Pääministeri Juha Sipilä mainitsi esittelypuheenvuorossaan Valtioneuvoston tiedonannossa eduskunnalle kustannuskilpailukykyä vahvistavista toimista 30.9.2015, että kustannuskilpailukyky keskeisimpien kilpailijamaidemme kanssa on jäänyt 15 prosenttiin ja olemme velkaantuneet nopeammin kuin EU-maat keskimäärin.
Seuraavat vertailut eivät anna tukea pääministeri Sipilän esittämiin väittämiin: Maailman talousfoorumi (World Economic Forum; WEF) sijoitti syyskuussa 2015 Suomen kilpailykykyvertailussa kahdeksanneksi 140 maan joukossa. Raportti mittaa niin sanottua rakenteellista kilpailukykyä, eli sellaisia pidemmän aikavälin tekijöitä, jotka mahdollistavat talouskasvun. Kärkisijat jakautuivat edelleen Sveitsin, Singaporen ja Yhdysvaltojen kesken. Euroopan talousmahti Saksa sijoittui vertailussa neljänneksi. Suomi oli paras Pohjoismaiden kilpailukykyvertailussa; Ruotsi oli sijalla 9, jota seurasivat Norja (sija 11) ja Tanska (sija 12) sekä Islanti (sija 29). Vuonna 2014 Suomi oli vertailussa neljäs, eli maamme asema vertailussa on hieman laskenut. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Petri Rouvinen kommentoi, että tämänkaltaisissa vertailuissa luottamusväli on noin viisi sijaa suuntaan tai toiseen.
Julkisyhteisöjen EDP-velka 28 Euroopan maan osalta vuonna 2014 oli 86,8 prosenttia bruttokansantuotteesta. Julkisyhteisöjen EDP-velka kuvaa EU:n jäsenmaiden julkisen talouden velkaantumista. Suomen Julkisyhteisöjen EDP-velka oli 59,3 prosenttia (sija 12). Vertailuna tähän: Saksalla velkaa oli 74,9 % (sija 15), Ranskalla 95,6 % (sija 21), Portugalilla 130,2 % (sija 26.), Italialla 132,3 % (sija 27.) ja Kreikalla 178,6 % (sija 28). Suomi oli siis eurooppalaisessa vertailussa velkamäärältään suhteellisen kestävällä pohjalla.
Keskinäisessä vertailussa Suomen asema näiden vertailujen valossa on siis hyvällä mallilla. Työmarkkinajärjestöt ovat pyrkineet hakemaan ratkaisua sekä kustannuskilpailukykytoimiin että palkkamalttiin Suomen talouden parantamiseksi. Ratkaisuun ei olla päästy vielä marraskuun puolessa välissä. Hiljaisuus tiedotusvälineiden valossa saattaa merkitä sitä, että myrskyn merkit ovat edessä ratkaisun saamiseksi. Hallituksen mukaan maamme tilanne on huonommalla tolalla, kuin tilastot antavat ymmärtää. Johdetaanko meitä harhaan tietoisesti?
– Pohjoisen poika –