Suomalaisista vanhoista puolueista eräs vanhimmista, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP), juhlisti 120-vuotista taivaltaan elokuussa 2019. Panimoravintola Koulussa Turussa kuultiin oluttuoppien äärellä SDP:n varapuheenjohtajan, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin avaus nelipäiväisestä työviikosta ja kuusituntisesta työpäivästä (6/4-malli).
Avaus on raikas, kun viime hallituskaudella hallitukselta kuultiin ehdotuksia lähinnä työajan pidentämisen suuntaan. Työmarkkinoilla puheenvuoroon suhtauduttiin työnantajapuolella kielteisen epäilevästi, eivätkä kaikki SDP:n hallituskumppanitkaan hurranneet, olihan erään hallituspuolueen viime hallituskauden näkyvimpiä ”saavutuksia” työaikaa 24 tuntia vuodessa pidentävä ns. kilpailukykysopimus.
Kilpailukykysopimus ja sen propagandistinen rummuttaminen hallituksen ja pörssiyritysten rahoittamissa valtamedioissa takavuosina on aikaansaanut mielikuvaharhan, jonka mukaan tuottavuus lisääntyisi työaikaa pidentämällä. Asia on täysin päinvastoin. Tuottavuus lisääntyy työaikaa lyhentämällä.
Työn määrästä pitää luotettavia kansainvälisiä tilastoja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD), jonka tilastojen mukaan v. 2018 Saksassa työskenneltiin keskimäärin 1 363 tuntia vuodessa työllistä kohden, Suomessa 1 555 tuntia ja Kreikassa 1 956.
Pitäisikö suomalaisessa työelämässä ja tuottavuuskehityksessä siis pyrkiä Kreikan suuntaan, jossa työtä tehdään satoja tunteja enemmän kuin Suomessa? Eikö pikemminkin pitäisi pyrkiä Saksan malliin, tehdyn työn määrälliseen vähentämiseen ja sen tuomaan työn tuottavuuden tehostamiseen? Saksalainen elinkeinoelämä on maailman vientimaailmanmestari ja tuottavuudestaan tunnettu, mutta tulos tehdään siis vähemmällä, ei enemmällä työllä.
SDP:n varapuheenjohtajan esittämä 6/4-malli olisi todellinen 2000-luvun työn tuottavuusloikka. Miksi tulla töihin enää perjantaina, kun työt voidaan hoitaa alkuviikosta?
Kansainvälisissä työkonferensseissa linjattiin 1930-luvulla 40-päiväisen työviikon tavoite, joka vietiin suomalaiseen lainsäädäntöön v. 1965 ja laki arjellistui viisipäiväisenä työviikkona viimeistään v. 1970. Varmasti lauantaityöstä luopumistakin pidettiin työnantajaleirissä aikoinaan katastrofaalisena, mutta suomalainen hyvinvointi on kasvanut suuresti sen omaksumisen jälkeen.
Työ ja sen tuottavuus ovat käynnissä olevan neljännen teollisen vallankumouksen myötä vallankumouksellisessa murroksessa. Viisikymmentä vuotta sitten viisipäiväinen työviikko oli saavutus, mutta nyt voitaisiin ottaa 2000-luvun tuottavuusloikka nelipäiväiseen työviikkoon.
Työelämää muuttavat nyt työn immaterialisaatio, digitalisaatio, robotisaatio ja globalisaatio, ja näiden tuomien tuottavuusetujen pitää alkaa pian näkyä myös työajassa. Vähemmän on enemmän. Vähemmän työtä merkitsee enemmän tuottavuutta.
– Luottoukko –